Kävelin aamulla vanhimman lapsemme kanssa hänen koululleen palaveriin. Kuudesluokkalainen käveli tietysti 3-5 metriä edelläni kasvoillaan ilme, että kukakohan-tuo-on -joka-minua-seuraa-en-tunne. No enpä toisaalta ihmettele, koska ryntäilin puhelimen kanssa räpsimässä kuvia sieltä täältä. ”Voisitsä äiti nyt vaan tulla?”.

Mitäpä sitten tallentui kameraan? Pieniä ”teoksia”, joista tässä muutama.

Nappasin vielä päivän aikana pari muutakin kuvaa askelten varrelta:

Havainnoimalla jatkuvasti tuntosarvet pystyssä ympäristöämme, löytyy kaikkialta tahallista tai tahatonta kaunista muotokieltä. Ihaile sinäkin juuri sinulle tehtyä näyttelyä missä kuljetkin!