Koti elämistä varten

Valkoiset instakodit ja täydelliset design-loftikset aiheuttavat kateutta. Miksi? Asuuko niissä onnellisempia ihmisiä? Miksi olla kateellinen, kun itsellä on katto pään päällä, kiva persoonallinen pikkutalo hassuine tavaroineen ja vieläpä omalla tontilla. Noh, puoliksi pankin omistamalla vielä muutaman vuoden.. Itse tunnustan olevani sohvatyynyjen maaninen järjestelijä. Mutta kysymys kuuluu miksi ihmeessä kiusaan itseäni hankkimalla 12 sohvatyynyä kun meillä … Jatka artikkeliin Koti elämistä varten

Tekosyy vai elämisen tunne

Sitä kiire yleensä on. Tekosyitä ettei ehdi tai jaksa. Mutta tällä viikolla kiireinen rytmi on saanut minussa aikaan tunteen, että tiedän eläväni. Saattaa kuulostaa omituiselta, mutta kun tekemistä on ollut hitusen liikaa, muttei romahdukseen saakka, on se ollut suorastaan ihannetila! Olen tuntenut itseni virkeäksi huonoista yöunista huolimatta, olen pitkästä aikaa osannut iloita tihkusateesta ja pystynyt … Jatka artikkeliin Tekosyy vai elämisen tunne