Ihmeitä tapahtuu, pääsimme sittekin perille..

Reissuunlähtö nimittäin hiukan takkuili, kun jonotimme Aslan kanssa perjantaina illalla Tikkamäen päivystyksessä Joensuussa. Pieni ja kiukkuinen oli kuumepotilas, joten pitihän sitä lähteä korvia tutkituttamaan viimetingassa.

Asla inhoaa korvatutkimuksia, joten lopulta minä ja hoitaja pidimme kaksin käsin huutavaa ja kirkuvaa lasta kiinni, jotta lääkäri sai vilkaistua korvat. Hiukan olivat punaiset ja niin saatiin antibiootit vielä samana iltana apteekista.

Yöllä kuumetta oli vielä reippaasti ja lauantaina jännitettiin mahat kuralla miten vointi kehittyy. Eipä ollut oikein lomafiilikset korkealla, kun samalla mietti, että päästäänköhän matkaan ollenkaan.

Lauantaiyönä en saanut unta, kun tunnustelin koko ajan Aslan otsaa ja tarkkailin jokaista liikettä. Sunnuntaina aamusta pienimies oli edelleen hyvin kiukkuinen – mutta kuumetta ei ollut.

Lähdimme siis lentokentälle.. Kerran vuodessa meillä on mahdollisuus saada lapsenvahdit isommille pojille ja päästä reissaamaan pienellä kokoonpanolla. Muutama vuosi vielä, niin pääsemme taas pelkästään aikuisten reissuun! Mutta koska Asla on vasta vaille kaksi, niin onhan se mukana kuljetettava. Joten näillä mennään!

Eka lento Kuopiosta Helsinkiin sujui kohtuullisesti – eihän siinä ehdi kuin nousta ja jo aloitetaan laskeutuminen!

Helsingissä ehdimme hiukan huokaista Finnairin Loungessa, kunnes pitempi jatkolento lähti Nizzaan.

Voin pyytää anteeksi kanssamatkustajilta sitä huudon määrää, kun lähdettiin liikkeelle! Asla ei rauhoittunut millään.. kunnes lopulta nukahti. Huh, huokasivat varmasti meidän lisäksi kymmenet muut matkustajat.

Ystävällinen taksikuski roudasi meidät vielä lentokentältä Monacoon.

Välillä pitkin päivää tuntui, että kannattiko todella lähteä, olisi ollut helpompi jäädä kotiin.

Mutta kun henkeäsalpaavat maisemat avautuivat silmien edessä, niin muistiin palasi, miksi reissut ovat kokemisen arvoisia! Miksi ei kannata jäädä kotiin vaan lähteä oman pienen kuplan ulkopuolelle! Ja onhan Monaco ehdottomasti kerran elämässä nähtävä kohde..

Illan pimentyessä hipsimme vielä syömään hotellin rantaan..

Ja sitten puolen yön maissa olimme jo niin poikki, että kaaduimme suorilta jaloilta sänkyyn.

Kun aamulla sain silmät auki ja avasin verhot, oli näkymä aika houkutteleva! Mitäs sitä tänään keksitään?