Petipaikat vaihtoon 

Keskimmäiset lapset ovat nukkuneet muutaman viikon samassa huoneessa, vaikka molemmilla on kyllä omansa. Kun kysäisin, haluavatko he jakaa huoneen, oli vastaus yllättävää kyllä: JOO!

Lauantai-iltana aloitin ”pikku-operaation” eli ajattelin pikana siirtää kamat yhteen huoneeseen ja tehdä vapaaksi jäävästä minihuoneesta Aslalle leikkipaikan..

Kun olin puuhaillut 4 tuntia, alkoi totuus valjeta! Irroitin seinästä tarroja, lähti myös maalit. Tyhjensin laatikoita, sisältö ei mahtunut enää mihinkään. Olisin lisäksi tarvinnut pari seinähyllyä lisää. Lopulta koko kämppä oli niin sekaisin, että piti istahtaa sohvalle katsomaan ruotsalaista dekkaria ja pohtia muutostoimien jatkosuunnitelmaa yön aikana.

……….

Aamukahvin jälkeen ainut vaihtoehto oli lähteä Joensuuhun etsimään tarvittavia kalusteita ja kangasta seinän peittämiseksi. Maalataan sitten joskus myöhemmin!

Aslan nurkan sain sunnuntai-iltaan melko hyvälle mallille hankkimalla vain keltaisen autokorin, seinälle Vallilan vahakangasliinan (jonka kiinnitin pyykkipojilla) ja pari tyynyä. Keräilin sieltä täältä kotoa sopivia kamoja ja huoneesta tuli sitten keltaisen ja turkoosin sekoitus!

Isompien poikien mesta jäi vielä pahasti kesken ja sen kimppuun pääsenkin sitten alkuviikosta kun pojat lähtevät leirille 🙂 Ei täällä pitkästymään pääse!






Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s