Joka vuosi päätän olla ajoissa ja hankkia joulujuttuja pitkin vuotta. Niin, että joulukuussa vain nautin joulutunnelmasta, enkä ryntäile päättömästi kaupassa tai askartele paketteja yökausia lukkiutuneena kylppäriin.
Kovin lupaavalta ei tämäkään vuosi näytä. Minulla on yksi idea joululahjasta eli lapset toivovat leuanvetotankoa. Siinä se. Voisi hommata..
Koska kirjoitan tästä liian kireästä aikataulusta (kääk – enää 2,5kk aikaa – mihin se vuosi hävisi?) ja ideattomuudesta, niin miksen tekisi täyskäännöstä ja pistäisi toimeksi.
Sukulaisten kanssa sovimme, että ei tänä vuonna lahjoja (tai pienen pieni yhteinen lahja). Se olikin helppo osuus!
Ehkä vielä annan itselleni lisäaikaa (ja odotan veronpalautuksia). Juhlitaan nyt ensin Halloween!
Tai ehkä teenkin jouluhäsellyksestä perinteen!?
Pientä esimakua nyt kuitenkin iltaruoan merkeissä – uuniriisipuuroa! Pojat heti tuumasivat, että kohtahan on jo joulu!