Travel day 5 | Punaisia taloja, ryömiviä reissaajia

Kävimme tänään Gammelstadin kirkkokaupungissa, joka on myös UNESCON maailmanperintökohde. Oli aivan huikea keli, kuten on kyllä ollut joka päivä. Mikäs sen kivempaa kuin kävellä tutkimassa vanhoja kulttuurihistoriallisia taloja. Nyt ei loppunut akku, joten nappasin muutaman kuvan:

Jotta mielenkiinto pysyi perheen pienemmälläkin yllä, löytyi kylästä lampaita, vuohia ja hevosiakin.

Ja paahteessa painavaksi heittäytynyt askel keveni minulla lähes hyppimiseksi, kun näin torikirppiksen! Aaah, olisipa ollut aikaa kierrellä rauhassa… mutta viisi miespuolista perheenjäsentä oli vahvasti sitä mieltä, että heidän askeleensa muuttui juuri ryömimiseksi. Sisäinen kirppisharakkani ehti kuitenkn bongata kaksi kivaa löytöä; kirjan (joka on säilytyslaatikko) ja korvikset.

Huomenna tänne odotetaan kovaa ukkosta. Myös metsäpaloja riehuu siellä täällä. Meidän pitää harkita tehdäänkö ensi viikolla kuitenkaan retkeä Jokkmokkiin, jos tulimeret yltyvät sielläpäin. Isoja teitä on suljettu, koska tuli estää ajamisen. Toisaalta muutama vuosi sitten oltiin Norjassa Lillehammerissa tulvassa ja mutavyöryssä, joten tämä voisi olla päinvastainen kokemus!

Nyt kuitenkin iltaohjelmassa rauhallista minigolfia ja polkuautoilua. Ehkä kuppi kahviakin.

Gammelstad esite suomeksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s