Boheemi kasvihuone

Olen haaveillut kasvihuoneesta vuosikausia ja unelmasta tuli totta, kun sain sellaisen äitienpäivälahjaksi.

Kasvihuone on tilattu Bauhausista; Palram-Canopia Hybrid 4,6. Lähetyksessä oli pientä häikkää ja paketteja saatiin odottaa muutama viikko. Lopulta kuitenkin saapuivat. Eipä kasaamisella sinällään ollut mikään kiire, koska säät olivat erittäin kylmät ja yöllä vielä pakkastakin.

Aloitin urakan pohjatyöllä eli nurmikon kuorimisella ja maa-alueen tasoittamisella. Kaivoin myös lattiaan tulevat kivilaatat valmiiksi paikoilleen, ettei niitä tarvitsisi murjoa pienestä oviaukosta sisälle.

Manuaalia selatessa meinasi tulla jo hiki, en ole koskaan ollut hyvä lukemaan ohjeita.. Suurin osa kappaleista ja ruuvipusseista oli numeroitu, joka toki helpotti urakkaa melkoisesti.

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että kasaajia on hyvä olla vähintään kaksi, muutoin homma menee mahdottomaksi. Meillä porukalla kasaamiseen kului noin viisi tuntia.

Kasvihuoneesta tuli juuri sellainen kuin olin suunnitellut mielessäni. Sisustus on kutakuinkin täysin kierrätystavaraa:

  • rottinkituoli pop-up-kirppikseltä
  • oven edustan marmorilaatat paikallisesta roskalavaryhmästä
  • Valkoinen lavakaulus nikkaroitiin vanhasta hiekkalaatikosta, josta myös saatiin hiekat kasvihuoneen pohjalle
  • omenalaatikot kirpparilta ja kaatopaikkakuormasta
  • kaikki tyynyt ja tekstiilit kirppiksiltä
  • osa taimista kirppiksiltä ja osa Rustan puutarhamyymälästä

Nyt lähes kaikki taimet on saatu sisälle. Minulla tavoite ei todellakaan ole runsas sato, vaan kertyvät kokemukset. Katsotaan siis mitä tulee.

Nyt kasvihuoneessa kasvaa vesimeloni, ananaskirsikka, kurkku, kirsikkatomaatti, tinjami, chili, avokado, viinirypäle ja kesäkurpitsa. Arvelin lisätä yrttejä, vielä muutama mahtuisi.

P.S. Katsotaan onko syksyllä jäljellä enää muurahaiset 🐜

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s