Hetkellisesti perillä!

Saavuimme määränpäähän eli Luulajaan. Täällä on tarkoitus viettää loppuviikko.. Isolla lössillä ja jumalattoman tavaravuoren kanssa on aina helpompi mielenterveyttä säästääkseen ottaa yksi stabiili kohde, josta voi tehdä päiväretkiä ympäristöön. Ei tarvitse käyttää kaikkea aikaa kamojen purkamiseen ja pakkaamiseen. Minä, Jari ja Asla oltiin tässä samaisessa hotellissa eli Clarion Sensessä viime kesänä muutama yö, joten tuttu … Jatka artikkeliin Hetkellisesti perillä!

Huoltoasemilla ällötyksiä ja yllätyksiä

Reissatessamme autolla lapsilauman kanssa arvostamme erityisesti helppoja taukoja. Kaikilla on takapuolet puuduksissa istumisesta, joten toivottavaa olisi, että huoltoasemalta löytyisi lapsille viihdykettä, kun me aikuiset juomme kahvit. Lapset ryystävät ylihintaiset pillimehut minuutissa, joten sitten pitäisi saada vapautettua ylimääräinen varastoitunut energia! Olemme automatkailleet viime vuosina arviolta 15 000 kilometriä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Huoltamot ovat tulleet tutuiksi! … Jatka artikkeliin Huoltoasemilla ällötyksiä ja yllätyksiä

Onks kaikki mukana?

Reissut on ihania! Maisemanvaihto tekee aina hyvää! Pakkaaminen ei. Minulla onkin edessä tänään ja huomenna oikea extreme-rupeama kun selviydyn viikonlopun ja tulevan viikon reissun vaatevuorten keskeltä voittajana matkaan. Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta minulle on jotenkin vaikeaa muistaa kaikki - ja niin monelle hengelle. Ensin piipahdetaan Etelä-Suomessa rippijuhlissa. Muista auton minitila; ei mitään ylimääräistä mukaan! … Jatka artikkeliin Onks kaikki mukana?

Ei lomaa vaan lomautusta

Elämäni ensimmäinen lomautus alkaa tiistaina. Kaksi viikkoa taukoa kesälomasta ja työkkärin asiakkaana. Eipä juuri muuten poikkea normielämästä, mutta tietysti vaikuttaa heinäkuun palkkaan.. Toivoa sopii, ettei minulle soveltuvaa pätkähommaa löydy sitten kivenkään alta, koska reissussahan me aiomme olla koko porukka.. en todellakaan odottamassa puhelimen päässä soittoa töihin! Tosin enpä ole kuullut, että työkkäri tulisi ketään kotisohvalta … Jatka artikkeliin Ei lomaa vaan lomautusta