Näin loppuviikosta alkaa jo tuntua, että eikö tämä kettumainen viikko koskaan lopu? Varmasti tuttua välillä – kun mikään ei onnistu.

Kestän ikävyyksiä, epäonnistumisia ja muuta kuraa aika kauan pitäen hymyn vielä kasvoilla. Vaikka sisällä tuntuu pahalta. Nyt alkaa olla korit täynnä. Tapauksia luettelematta (olisikin järkkypitkä lista), on ollut vain tahmaa, josta muodostuu tämä fiilis. Vielä kun katsoo pihalla vellovaa harmaata tihkusademössöä, on se kuin piste iin päälle.

Niinpä vaihtoehtona on joko taipua ja vetää itsekin naama alaspäin, tai sitten ottaa pieni irtiotto tästä arjesta, joka on sietämätöntä juuri nyt.

Pyrin aina positiivisuuteen muiden reaktioista huolimatta, en anna asioiden tai ihmisten lytätä minua. Ehei, näytän huonolle tuurille, valheille ja kurjuudelle keskaria.

Onneksi tämän välillä kohtaavan mustan kauden valonpisaroina on paljon hyvääkin: perhe, mahtavia työkavereita ja niin paljon mustaa huumoria!

Huomenna starttaamme koko perhe mökille, pois ihmisten ilmoilta. Voin eheytyä ja hakea uutta virtaa ulkosaunasta, takkatulen lämmöstä, sysipimeästä syysyöstä ja liplattavasta vedestä. Joskus vain on juuri sen tarpeessa! On hyvä olla rakkaiden kanssa lähekkäin ja nauttia yhteisestä ajasta.

Tilityksestä huolimatta se on huomenna jo perjantai! Sitä odotellessa: