Katselen metsätiellä kirmaavia poikiani. Muistan kuin eilisen, kun itse pikkutyttönä hyppelehdin pitkin mummon ja papan mökin polkuja ja annoin mielikuvituksen lentää. Olin huoleton ja elin vain siinä hetkessä!

Ei tarvinnut miettiä vielä maailman murheita tai tulevia vuosia. Lauloin itse keksimiäni lauluja ja keräsin metsäkukkia mummolle, joka laittoi ne tuvan pöydälle kannuun.

Nyt aika on toinen. Isovanhempani ovat jo kuolleet, lapsuuden mökkitie on vain kaunis muisto. Mutta nyt meillä on toinen mökkitie, jossa omat poikani saavat juosta ja kerätä metsästä hämähäkkejä (en kyllä laita niitä kannuun).. Rakentaa majoja ja ajaa maastopyörillä ojissa ja montuissa.

On ihana viikonloppu! Ja mielessäni soi valssi, jota pappa lauloi kun olin pieni..

Metsään on tullut jo syys / Lohduton yön hämäryys / Vain hongat huokaillessaan suojaavat kukkia maan / Hongiston suojaan on jäänehet pienoiset / Metsäorvokit nuo, syksy unhoitti maasta pois/ Yksinäin allapäin saavun kukkien luo / Poimin ne armaallein, anteeksi saan / Tien onnelaan tunnen taas löytänein

Niin kesä saapuu jo uus / Kukkien uus ihanuus / Metsässä puut vihannoi / Sunnuntain hääkellot soi / Vierelläin ohjaan näin kirkkohon morsion / Metsäkukkia on hällä morsiuskimpussa / Hymyillen tietäen katseet yhtyvät nyt / Vain me tunnemme sen, on matkan pää liittomme tää

Syy metsäkukkien

Kuvat ovat Valamon luostarilta, jossa piipahdimme päivällä syömässä.. Ja pojat tietysti urheilevat pihapiirissä! Uusia muistoja saadaan mukaan repullinen! ❤️